OVV Asuntopalvelut

OVV Asuntopalvelut on yli 25 vuotta toiminut valtakunnallinen vuokravälitysketju, joka toimiin Investors House Kiinteistövarallisuudenhoito Oy:n alla aputoiminimenä. OVV ketjun franchising yrittäjät muodostavat valtakunnallisen ketjun, jonka toimialana on yksityisten ja yhteisöjen sijoitusasuntojen vuokravälitys ja hallinnointi. Osa toimistoista myös myy asunto-osakkeita ja välittävät toimitiloja. Voimme tarjota myös isännöinti- ja taloushallintopalveluita isoillekin asiakkaille Investors House Kiinteistövarallisuudenhoito Oy:n palveluna sekä kokonaisvaltaista kiinteistönjohtamista. OVV Asuntopalvelut kuuluu Investors House -konserniin, joka on listattu kotimainen pörssiyhtiö.

OVV ketjun yrittäjät toimivat 11 paikkakunnalla ympäri Suomen. Vuodesta 1994 toimineella OVV:lla on asiakkaina lähes 10 000 yksityistä sijoittajaa, yritystä ja yhteisöä.

OVV brändi on maakunnissa tunnettu ja useassa kasvukeskuksessa OVV on alueen suurin välittäjä. OVV -ketjun välittämien vuokrasopimusten määrä vuonna 2019 oli yhteensä noin 4500 kpl. Kasvu on ollut nopeinta vuokravälitysten lisäksi OVV Kokonaispalvelussa (asuntojen hallinnointi palvelu), joka edelleen jatkaa kasvuaan.

Samaan konserniin kuuluu myös rahastoyhtiö Dividend House, jolla on myös Tuottokiinteistöt rahasto.

OVV yrittäjät tekevät yhdessä hyvin paljon asioita, koska yhdessä toimimalla kaikki saavat enemmän, etkä yrittäjänä jää yksin.

Ketjun perustamisvuosi: 1994
Ketjun alkuperämaa: Suomi
Yksiköiden määrä Suomessa: 11
Yksikön alkuinvestointivaatimus: 20.000-50.000
Yksikön keskimääräinen työntekijöiden määrä: 1-5
Yksikön keskimääräinen liikevaihto: -

Ketjumme yrittäjän toiminta:

OVV ketjun yrittäjä tuntee asuntosijoittamisen ja hän osaa ammattimaisen vuokravälityksen. Lisäksi hän hoitaa kokonaisvaltaisesti vuokrasuhteita, kun asiakas on ostanut OVV Kokonaispalvelun. Yrittäjä osallistuu aktiivisesti alan koulutuksiin ja kehittää toimintaansa yhdessä muiden OVV ketjun yrittäjien kanssa palvellakseen asiakkaitaan ammattitaitoisesti - niin vuokralaisia kuin vuokranantajiakin . Yrittäjä tuntee vuokravälityksen ja asuntosijoittamisen prosessit sekä vuokrauksen ja asuntosijoittamisen markkinatilanteen erityisesti omalla alueellaan.

OVV ketjun yrittäjät eivät kilpaile keskenään - vahvuus syntyy yhteistyöstä ja yhdessä toimimisesta. Yhdessä toimimalla olemme enemmän. OVV ketjuyrittäjä voi perustaa toimialueelleen useampia toimipisteitä oman kykynsä mukaan.

Millaista yrittäjää haemme:

Haemme uusia yrittäjiä erityisesti Turkuun ja Vaasaan (sekä Seinäjoki).

Tampereen toimisto voisi sovittaessa luopua Hämeenlinnassa olevien kohteiden hoidosta liiketoimintakaupalla.

Mikäli koet intohimoa alalle sekä yrittäjyyteen ja olet valmiiksi verkostoitunut, ota yhteyttä.
Katsotaan yhdessä, onko paikkakunnallasi mahdollisuutta OVV yrittäjyyteen ellei edellä mainitut paikkakunnat kiinnosta sinua.

OVV Asuntopalvelut kehittyy voimakkaasti ja innovatiivisesti. OVV ketjun vahvuus perustuu yrittäjien keskinäiseen toimivaan yhteistyöhön, joten yrittäjältä vaaditaan yhteistyökykyä ja halukkuutta olla mukana innostuneessa yrittäjäyhteisössä!

Yrittäjän ei ole tarpeen tuntea alaa etukäteen, sillä ketju antaa hyvän koulutuksen ja käytännön opastuksen. Alan toimijoilla pitää olla riittävä ammattitaito, joten yrittäjällä on oltava LVV-tutkinto tai valmius hankkia se. Yrittäjän on oltava ulospäin suuntautunut, asiakaspalveluhenkinen ja innostunut verkostoitumaan omalla alueellaan. Eduksi on kiinteistöalan tuntemus ja kokemus asuntosijoittamisesta.

Yrittäjältä edellytetään lisäksi kunnossa olevaa taloutta ja paikallistuntemusta. Innostus ihmisläheiseen asiakastyöhön ja motivaatio oppia.

Toimintaamme ja työyhteisöihimme voi tutustua OVV ketjun facebook -sivuston lisäksi toimistojen paikallisilla sivuilla kuten OVV Asuntopalvelut Kuopio, OVV Asuntopalvelut Tampere jne, Joensuu, Pori, Jyväskylä.

Turussa on valmiina toimipiste.

Vaasaa ja Seinäjokea hoidetaan Tampereelta käsin, ei ole ollut vielä toimipistettä, toiminta toistaiseksi vielä pientä.

OVV ketjun yrittäjät tekevät töitä koko henkilökuntansa kanssa intohimoisesti. Heillä on kova halu auttaa sekä vuokralaisia että vuokranantajia.

Ketjumme tarjoaa yrittäjälle:

OVV Asuntopalvelut ketjun johto pystyy tarjoamaan vahvalla omalla osaamisellaan tuen sekä yrittäjyyteen että vuokraamiseen ja markkinoinnin suunnitteluun.

OVV ketju tarjoaa:
- hyvän alkukoulutuksen
- rahoitusneuvonnan
- tuen toiminnan aloituksessa
- avun toimitilan valinnassa
- liiketoiminnan ohjauksen
- säännöllisen ketjun koulutuksen ja ammattitaidon vahvistamisen
- välitysjärjestelmän
- juridiset palvelut
- mainospalvelut
- myynnin tuen

Luonnollisesti muiden OVV ketjun yrittäjien tuki on tarvittaessa apuna koko yrittäjäuran ajan. Ketjutapaamisia on vähintään kaksi kertaa vuodessa, joissa on sekä koulutusta että yhdessä suunnittelua. Tavoitteena on antaa jokaiselle OVV yrittäjälle entistä paremmat edellytykset menestyä omalla alueellaan.

OVV.com sivustolla on OVV ketjun yrittäjien tarinoita. Käyhän lukemassa!